Kuvanveistosta muodostui ilmaisukeino

1960-luvulla se alkoi...

Puuta, savea ja sementtiä. Näillä materiaaleilla oli hyvä lähteä kokeilemaan.

Maaseutuympäristössä pelto-ojien luonnonsavi tuntui käteen sopivalta ja saven plastisuus houkutteli ihmisen muodon hakemista, kasvojen tekemistä ja oikeiden mittasuhteiden löytämistä. Näköisveistokset ja oikean muodon hakeminen innosti ja patisti minua juuri kuvanveiston pariin. Nuorena poikana into oli rajaton.

Puusta kasvojen ja ihmishahmon kovertaminen innosti kovasti kokeilemaan käden taitoja. Lapsuus maalla, lähellä luontoa, antoi vaikutteita niin ihmis- kuin eläinaiheisiinkin.

Ensimmäiset veistokset tein 1960-luvulla puusta, savesta ja sementistä.

Sitten myöhemmin opiskelu ja työuran rakentaminen hidasti luomisvoimaa, mutta samalla se kasvatti ja kehitti ajatuksia tulevia vuosia varten. Lähes 40 vuotta kiihkeän yrityselämän rattaissa ja siitä 25 vuotta media-alalla päätoimitajana ja lehtikustantajana, haukkasi ison osan ajasta. Mutta silti kuvanveisto pysyi osana elämääni koko ajan. Elämässä on yhteensattumia ja kohtaamisia ja ne omalta kohdaltani tiivistivät otettani taiteen pariin.

Lehtityössä sain istua näköalapaikalla ja siinä työssä tapasi valtakunnan päättäjiä sekä useita eturivin taiteilijoita. Kaikki tämä rikastutti maailmankuvaa ja taiteen tekemistä. Työasioiden vuoksi ulkomailla matkustelu antoi useita tilaisuuksia tutustua moniin gallerioihin ja taidekeskuksiin eri puolilla maailmaa.

     
Hannu Sipilä ja betonikurki työn alla 1960-luvulla. 

Paljon on taide-elämässäni auttaneet ja rikastuttaneet hyvät taiteenystävät ja taiteentekijät. Luomisvoima on monesta asiasta kiinni, itsestä, läheisistä sekä muista luovista ystävistä.

Pienoisveistoksia ulkomailla muun muassa: Ruotsi, Saksa, Tanska ja USA.

MOTTO:

Luomisvoima on kuin myrsky, sille ei voi mitään.